Mikä on yleisin sana, joka esiintyy ihmisten puhuessa syömisestä tai elämäntapojen muuttamisesta? Mielestäni se on ehdottomasti sana “itsekuri”. Ja miten haitallista tämä puhe onkaan!
Mitä itsekuri-sana tarkoittaa? Sanakirjan mukaan se tarkoittaa oman käytöksensä hallitsemista ja päämäärätietoista työskentelyä tavoitteiden eteen. Se on kieltäytymistä hetkellisistä haluista korkeamman päämäärän saavuttamiseksi. Itsekuri on sukua itsehillinnälle, jota tarvitsemme erityisesti sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Suomenkielisessä keskustelussa sana “itsekuri” esiintyy paljon useammin kuin englannin kielessä suosittu “tahdonvoima” (willpower). Miksi? Onko syynä luterilainen, maanpäälliseen kärsimykseen perustuva kulttuurimme? Joka eniten kärsii, se kirkkaimman kruunun saa? Nautinnon kieltäminen, kurjuus, kilvoittelu ja kärsiminen? Nämäkö ovat tarpeen elämäntapoja muutettaessa?
Oli syy mikä vaan, väitän että voit onnistua elämäntapamuutoksessa ilman hitustakaan itsekuria. Ruoka ja itsekuri taas eivät kuulu millään muotoa yhteen, mistä kirjoitan tarkemmin tässä postauksessa.
Osa ihmisistä on luonteeltaan kurinalaisempia kuin toiset, mutta kenelläkään itsekuria ei ole loputtomiin. Miksi meillä on vain tietty määrä itsekuria?
Itsekuria voi verrata lihakseen. Sen voima louhitaan samasta kaivoksesta kuin kaikki muukin fyysinen tai henkinen tekeminen. Jos joudut töissäsi venymään, jos elämässäsi on paljon energiaa vieviä asioita, itsekurilihaksesi on väistämättä käytetty loppuun, kun illalla rojahdat sohvalle.
Käytä hetki pohtien, kuinka paljon vaatimuksia ja tavoitteita asetat itsellesi päivittäin? Useimmiten niitä on aivan liikaa. Ehkä et pysty elämään omien odotustesi mukaisesti, mikä entisestään uuvuttaa sinut, jolloin et jaksa kiinnittää ruokailuun tarpeeksi huomiota. Salaatin väsääminen ruoan kylkeen on vaatimus, jota et pitkän vaatimusten täyteisen päivän jälkeen jaksa toteuttaa.
Kun elämäntapamuutos on perustettu itsekurille.
Osalla ihmisistä on enemmän “itsekuria”, ja osalle itsekuri on jopa henkilökohtainen arvo. Jotkut siis todella saavuttavat haluamansa kurinalaisuudella ja kovalla työllä.
Väitän kuitenkin, että ylivoimaisesti suurimmalle osalle ihmisistä tämä lähestymistapa on täysin kestämätön ja väärä. Se aiheuttaa paljon haittaa viemällä uskoa itseemme ja kääntämällä syyn epäonnistumisesta samoin itseemme. Oikeasti vika on täysin epärealistisessa lähestymistavassa.
Lisäksi, itsekuri on seuraus selkeydestä ja sisäisestä motivaatiosta. Itsekuri ei ole yksittäinen teko, kuten suklaasta kieltäytyminen. Tämän takana on aina jokin korkeampi päämäärä, joka innostaa ja on tavoittelemisen arvoista.
Usein sisäisen motivaation puuttumista, selkeyden puutetta siitä, mitä kannattaisi tehdä sekä uskonpuutetta yritetään paikata tukeutumalla itsekuriin. Yritämme luoda ja tukeutua sääntöihin ja rajoituksiin tukahduttaaksemme luontaiset halumme.
Monilla on elämässä arvoristiriitoja. Halutaan esimerkiksi syödä terveellisesti, mutta hauskanpito on kuitenkin tärkeämpi arvo. Siten hauskanpito, johon saattaa kuulua juustoiltoja ystävien kanssa, voittaa joka kerta.
Esim. Omalla kohdallani vapaus on tärkeämpää kuin mikään muu, joka selittää sen, miksi en pystynyt noudattamaan sääntöjä tai liikuntarunkoa muutamaa tuskaista päivää pidempään. Yritykset olla syömättä “herkkuja” joka päivä loppuivat jo ennen kuin pääsin edes alkuun.
Monet ihmiset ovat saavuttaneet esim. urallaan, yksityiselämässään ja raha-asioissa menestystä ja he ovat ymmällään, kun niin yksinkertaiselta vaikuttavassa asiassa kuin laihduttamisessa tai elämäntapojen muutoksessa he epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Syömiseen ja elämäntapojen muuttamiseen vaikuttaa niin monta eri tekijää ja muuttujaa, että "itsekurin löytäminen" ei auta alkua pidemmälle, jos sitäkään.
Kun kiellät itseltäsi ruokaa, mitä tapahtuu?
Jo fysiikan laki kertoo, että vastustusta ilmenee aina reaktiona voimalle. Kun ihmisen vapautta rajoitetaan, hän alkaa vastarintaan. Joskus käytös voi olla kuin lapsella, sillä reaktio on niin voimakas, kun ulkopuolelta sanellaan sääntöjä. Samalla tavalla kuin mellakoita syntyy silloin, kun valtion toimet uhkaavat yksilönvapautta, myös laihduttajat kapinoivat laihdutuskuurinsa (ruokavalionsa tms.) sääntöjä vastaan.
Kapinointi dieettiä vastaan on ymmärrettävää itsesuojelua, suojelet omaa tilaasi ja rajojasi. Vaikka olisit itse valinnut laihduttamisen, dieetti sääntöineen ja rajoituksineen rikkoo itsemääräämisoikeuttasi. Sinulta viedään pois valta päättää mitä syöt, miten paljon ja milloin.
Paradoksi on, että laihdutettaessa todennäköisesti kapinoit syömällä enemmän, jotta saisit itsehallintosi takaisin. Yrität suojella omia rajojasi. Käytös on loogista ja psykologisesti tervettä, mutta se päättyy katastrofiin.
Vaikka kapinoit ulkoisia sääntöjä vastaan, sinusta tuntuu että kapinoit itseäsi vastaan, että sinussa on jotain vikaa. Saatat jopa tuntea hukkuvasi häpeän tai syyllisyyden alle.
Kapinoinnin laukaisevat myös muiden ihmisten kommentit syömisistäsi, ulkonäöstäsi tai painostasi. Näistä seuraa “en välitä mitä sanot”-kapinointia, mikä saa sinut ylensyömään voidaksesi pitää kiinni omista rajoistasi.
Kapinointi menee monilla jopa niin pitkälle, että he alitajuisesti tahallaan pysyvät ylipainoisina.
Miksi rajoittaminen ei toimi - puutteenalaisuuden kokemus.
Mieti aikoja elämässäsi, jolloin joku on sanonut sinulle, että et saa tehdä jotakin.
Me ihmiset emme pidä rajoituksista ja kielloista. Ne ovat meille kuin vankila, joiden kalterien takaa haluamme ehdottomasti pois.
Kun miettii mitä tahansa osa-aluetta elämässä, rajoittaminen ei toimi missään.
Kun lapsen eteen asettaa lelun ja kertoo, että hän ei saa leikkiä sillä mutta hän saa leikkiä millä tahansa muulla lelulla, minkä lelun lapsi valitsee?
Olet ehkä kuullut tarinoita, joissa köyhyydessä elänyt on äkkirikastunut. Järkevän rahankäytön sijaan uusi varallisuus on pistetty menemään ennätysajassa. Koska puutteenalaisuuden kokemus on niin vahva, tarve nauttia rahoista niin kauan kuin se on mahdollista ajaa älykkäänkin ihmisen tuhlailemaan.
Useimmat ihmiset nauttivat ainakin satunnaisesta yksinolosta, mutta kun heiltä viedään pois mahdollisuus valita toisin, seuraa yksinäisyyden kokemus.
Mielihalumme villiintyvät heti, kun meiltä viedään mahdollisuus johonkin - vaatteisiin, raikkaaseen ulkoilmaan, kauniiseen maisemaan ja varsinkin ruokaan.
Jos olet joskus asunut pitkiä aikoja ulkomailla voi olla, että koit suunnatonta ikävää suomalaista ruokaa kohtaan. Ehkä aloit uneksia ruisleivästä tai salmiakista. Koska ruoat eivät ole saatavilla, halu ja himo niihin kasvaa kasvamistaan.
Psykologinen puutteenalaisuuden kokemus (eng. deprivation) luo meille pakkomielteen ruokaan. Kun rajoitat tarkasti, paljonko sinulla on lupa syödä, se saa sinut himoitsemaan suurempia määriä kyseistä ruokaa. Kielletty hedelmä nousee yliarvostetuksi erikoisuudeksi, vaikka kyseessä olisi jotain niin mitäänsanomatonta kuin kaupan halvin lenkkimakkara.
Kun kiellät itseltäsi jotain haluamaasi, luultavasti voimistat haluasi saada sen. Esimerkkinä sokeri. Päätät leikata lisätyn sokerin pois elämästäsi kokonaan tai ihan vain vähentää “herkuttelua”. Heti tehtyäsi päätöksen, sokerinhimo kasvaa kuin itsestään ja sen voima ja vahvuus vain kiihtyy, kun puutteenalaisuuden tunne kasvaa. Se on päässäsi, mielessäsi, se ilmenee jatkuvina mielitekoina, pakkomielteisinä ajatuksina ja jopa pakonomaisena käytöksenä.
Jos olet kokenut puutteenalaisuutta (köyhyyttä tai menetyksiä) muillakin elämän osa-alueilla, kuten rakkaudessa, voi olla, että koet ruokaan liittyvän puutteenalaisuuden vielä voimakkaammin.
Aina ei tarvita laihdutuskuuria tai uutta rajoittavaa ruokavaliota, joka laukaisee puutteenalaisuuden kokemuksen.
Usein jo “itseään niskasta kiinni ottamisen” ajattelu saa aikaan ylensyöntiä, eli ns. viimeisen ehtoollisen. Monesti tämä voi jatkua useita päiviä.
Jos sinulla on joka päivä mukanasi sääntö: “En saa syödä suklaata”, heti kun syöt yhdenkin palan, se laukaisee syömisen, joka ei pääty ennen kuin suklaa on loppu. Se ei ole suklaan vika.
Suklaassa ei ole mitään mikä laukaisee sinussa pakon syödä koko levyn. Mikä ahmimisen laukaisee, ovat uskomuksesi, tapasi ja tarinasi. Et sinä, vaan mielesi. (Ja usein myös nälkä.) Kirjoitin sokeririippuvuudesta kattavasti täällä. Se ei ole sitä, mitä olet tottunut ajattelemaan!
Mielemme reagoi puutteenalaisuuden kokemukseen tässä ja nyt. Mielemme ei siedä kieltoja ja vapauden menetystä. Ja kun vihdoin syöt suklaata, syyllisyys, tunne epäonnistumisesta ja edelleen ajatus siitä, ettet saisi syödä suklaata etkä “syö sitä tämän päivän jälkeen enää koskaan” on takuuvarma resepti sille, että ahmit kunnes viimeinenkin pala on syöty. Ja inhoat itseäsi vielä enemmän kuin viime kerralla.
Laihduttamisen ajatteleminen, ruokarajoitukset ja -säännöt ovat kuin henkinen nälänhätä. Ne luovat ikäänkuin kognitiivisen puutteenalaisuuden tunteen, jossa lopulta emme voi lakata ajattelemasta ruokaa ja sitä, mitä kaikkea haluaisimme syödä mutta emme saa. Sisäisten signaalien sijaan kuuntelemme ulkoisia signaaleja ja ajatuksia, kuten “hedelmissä on liikaa sokeria” tai “minulla ei voi olla taas nälkä koska söin äsken”.
Luonnollisesti nämä käytökset ja ajatukset johtavat vääjäämättä kontrolloimattomalta tuntuvaan syömiseen, “tunnesyömiseen” ja ylensyömiseen. Näiden vastapainoksi yritämme taas rajoittaa syömisiä ja elää kieltäymyksessä, mistä seuraa se, että kierre varmasti jatkuu.
Tosiasiassa suurin osa siitä, mikä mielletään tunnesyömiseksi, on oikeasti reaktio puutteenalaisuuden kokemukseen, mikä on perustaltaan samanlainen kuin aitoa nälänhätää kokevilla ihmisillä.
Jos elämästäsi puuttuu mielekkyys, ruoka alkaa lähes satavarmasti näytellä liian suurta osaa. Haemme ruoasta mielihyvää, jota oikeasti tarvitsisimme muualta, kuten omasta ajasta, hauskanpidosta tai naurusta.
Tähänkään tilanteeseen sen maagisen itsekurin etsiminen ei ole oikea ratkaisu. Lakkaa siis moittimasta itseäsi siitä, että sinulla “ei ole tarpeeksi itsekuria”. Itsekurin puute ei ole este eikä mikään!
Mitä sitten kannattaa tehdä itsekurin tavoittelun sijaan? Tilaa ilmainen oppaasi onnistuneeseen elämäntapamuutokseen täältä.
P.s. Jos haluat syödä jotain, syö se. Älä ala sisäiseen dialogiin, jossa yrität rationalisoida, neuvotella tai kiistellä itsesi kanssa, syötkö vai etkö. Se vie sinulta vain energian ja lopulta päädyt luultavasti silti syömään. Tee päätös ja lopeta turha päänsisäinen jankkaaminen, sillä se tekee sinulle enemmän hallaa kuin mikään syömäsi ruoka.
Lähteet:
Thomas, Laura: Just Eat It. Pan MacMillan, 2019.
Tribole, Evelyn; Resch, Elyse: Intuitive eating - A revolutionary program that works. St. Martin’s Press, 2012.