Paino ei kerro terveydestä mitään, osa 1

“Ylipaino on epäterveellistä.”


“Hän on lihava, eli hän syö epäterveellisesti.”


“Lihavuus on sairaus.”


Ylipainosta on tehty globaali ongelma. Se nähdään syypäänä elintasosairauksiin, masennukseen, nivelongelmiin, milloin mihinkin. Jos olet ylipainoinen ja kärsit mistä tahansa ongelmasta, voit useasti kuulla laihduttamisen olevan se maaginen ratkaisu.


Entä jos ylipaino ja lihavuus ei olekaan niin paha asia kuin meidän on annettu ymmärtää?


Väitän, että ylipaino on harvemmin ongelma itsessään. Sen sijaan sen kanssa usein esiintyvät tekijät kuten epätasapainoinen syöminen, huono kunto, syrjintä ja stressi ovat ne todelliset vaikuttavat tekijät.


Miten kehtaan väittää tällaista ja kyseenalaistaa yleisen konsensuksen? Jatka lukemista. Käyn läpi olemassa olevan tutkimuksen.

Miten geenit vaikuttavat painoon?


Lapsena adoptoiduilla ihmisillä, kaksosilla ja identtisillä kaksosilla tehdyt lukuisat tutkimukset todistavat, että geeneillä on suurin merkitys ihmisen koossa. Tutkimus on osoittanut, että lapsena adoptoidut ovat aikuisina enemmän samankokoisia kuin biologiset vanhempansa. Heidän kokonsa ei liittynyt mitenkään adoptiovanhempiin ja näiden elintapoihin ja ruokailutottumuksiin.


Tutkijat ovat päätelleet, että 70 % painosta määräytyy geenien perusteella – mikä tarkoittaa, että lihavuuden periytyvyys on merkittävää ja paljon suurempaa kuin mm. rintasyövän, sydän- ja verisuonitautien tai skitsofrenian. Hoikat ovat hoikkia, koska he ovat geneettisesti onnekkaita, ei moraalisesti ylempiä ja parempia.


Nykyään tutkijat tunnustavat, että geenit vaikuttavat siihen, miten ihmiset reagoivat eri ruokavalioihin ja liikuntaan. Samalla tavalla syövät ja liikkuvat ihmiset voivat joko laihtua tai lihoa ja olla täysin eri painoisia. Syy ei olekaan siinä, että “lihavat ovat vain epärehellisiä”.


Yhdessä tutkimuksessa tutkijat laittoivat 28 identtistä kaksosta erilaisille dieeteille kahdentoista viikon ajan. Jokaisesta kaksosparista toinen juoksi keskimäärin 48 kilometriä viikossa enemmän kuin toinen. Miehiä verrattiin tutkimuksen lopussa toisiinsa (ei-kaksoseensa) ja kuten tyypillistä on, painonvaihtelu vaihteli suuresti eri geeniperimää edustaneiden miesten välillä. Ylimääräinen liikunta ei vaikuttanut painoon! Miesten kehot halusivat vahvasti pysyä tietyssä painossa, joten ne keksivät keinon kompensoida lisääntyneen energiankulutuksen. Sama efekti on todistettu muissakin tutkimuksissa.


Tutkimukset eivät löydä eroja siinä, miten lihavat ja laihat syövät. Se, onko lihava, kertoo enemmän kehon geneettisestä alttiudelle varastoida rasvaa.


Tunnustan, että uskoin aikaisemmin, että kaikki on vain kiinni elämäntavoista ja esim. lapsuudenperheessä opituista tavoista.


Todisteet eivät kuitenkaan tue sitä, että “kaikki voivat pudottaa painoaan”. Kuten yhdessä tutkimuskatsauksessa todettiin: “Ainoastaan kilojen takaisin kertymisen tahti, ei kilojen takaisin kertymisen fakta, näyttää olevan avoinna väittelyn kohteena.”


Kirjoitin laihduttamisesta tehdyistä tutkimuksista mm. täällä.

“Lihavuus maksaa meille miljoonia euroja.”


Näihin kuluihin lasketaan yleensä kulut, jotka tulevat mm. kakkostyypin diabeteksen, sydäntautien, syövän ja verenpainetaudin hoidosta. Olettaen, että alttius näihin johtuu lihavuudesta!


Entä muut näihin altistavat seikat kuten geenit, aktiivisuuden määrä, ruokavalio, stressi, uni, sosioekonominen asema, henkinen hyvinvointi, yksinäisyys, syrjäytyminen tai mielenterveysongelmat? Onko otettu huomioon, että hoikat ihmiset sairastuvat näihin sairauksiin myös?


Suojaako lihavuus tietyiltä sairauksilta? On pitkä lista sairauksista, joita esiintyy lihavilla harvemmin kuin hoikemmilla. Näitä ovat esim. keuhkosyöpä, tuberkuloosi, krooninen keuhkoputkentulehdus, anemia, mitraaliprolapsi, ykköstyypin diabetes, ennenaikainen menopaussi ja osteoporoosi.


Lihavuus myös parantaa selviytymismahdollisuuksia ja elinikää monissa sairauksissa, mm. kakkostyypin diabeteksessa. Lihavat selviävät todennäköisemmin sydänkohtauksesta ja pallolaajennuksesta. Lihavat seniorit elävät pidempään kuin laihemmat seniorit.


Miksi ei kiinnitetä yhtä paljon huomiota siihen, että ihmiset ovat nykyään myös pidempiä? Voisiko olla, että sekä painon että pituuden kasvu on seuraus kohentuneesta ravintotilanteesta ja terveydestä. Ei ole mitään todisteita siitä, että painonnousu olisi kriisi. Elinajanodote on noussut dramaattisesti samaan aikaan kun lihavuus on yleistynyt. Lihavuuteen usein liitetyt sairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit, ovat ne jotka ovat vähentyneet merkittävästi samaan aikaan kun lihavuus on yleistynyt.


Hoikilla esiintyvä terveysriski kuten korkea verenpaine, voikin hyvin olla lihavilla tarpeellinen veren kulkemisessa isommassa kehossa.


Tutkimusten mukaan korkea verenpaine laskee laihdutuksen myötä, mutta pitkän tähtäimen tulokset tuottavat pettymyksen silloinkin, kun laihdutus onnistutaan ylläpitämään sekä lihavuusleikkauksen ja sitä seuranneen suuren laihtumisen myötä.


Vaikka lyhyen tähtäimen tutkimukset näyttävät, että laihtuminen laskee verenpainetta, on epäselvää johtuuko tämä laihtumisesta vai lisääntyneestä liikunnasta, stressinhallinnasta tai suolan käytön vähenemisestä. Suolan käytön vähentäminen on muissa tutkimuksissa suorassa yhteydessä verenpaineen laskuun.


Entä lihavuus ja valtimotauti? Tutkimukset eivät ollenkaan tue olettamusta, että lihavuus olisi yhteydessä valtimotautiin. Itse asiassa asia on toisin päin: lihavilla miehillä ja naisilla on kaikista puhtaimmat valtimot!


Lisäksi on käynyt useamman kerran ilmi tutkimuksissa, että ylipainoisilla ja lihavilla valtimotautia sairastavilla on alhaisempi riski aivoinfarktiin, sydänkohtaukseen ja ennenaikaiseen kuolemaan verrattuna normaalipainoisiin vastineihinsa. Kuuluisa Framingham Heart Study seurasi miehiä yli kolmenkymmenen vuoden ajan ja löydös oli, että miehillä, joilla paino oli noussut, olivat todennäköisemmin säästyneet sydänsairauksien kehittymiseltä ja sydänkohtausta seuranneelta kuolemalta.


Mielenkiintoista on, että sydänsairauksien esiintyvyys on nykyään lihavuuden yleistyttyä dramaattisesti pienempi ja sitä esiintyy myöhemmin elinkaaressa. Tutkimuksen mukaan parempi terveydenhuolto on vain osa selitystä.


Kakkostyypin diabetes


Insuliiniresistenssiä voidaan tarkastella hyödyllisenä geeniadaptaationa aikoina, jolloin nälänhätä uhkasi. Se mm. tekee rasvan varastoimisesta tehokkaampaa. Tutkimusten mukaan tulevilla diabeetikoilla korkeat insuliinipitoisuudet ilmaantuvat jo ennen painonnousua.


Kakkostyypin diabetes on paljon yleisempää lihavilla kuin laihemmilla; yli 80 % sitä sairastavista on lihavia. Kakkostyypin diabetekseen liittyy myös geneettinen tekijä, joka diabeteksen lisäksi aiheuttaa painonnousua.


Meillä ei vieläkään ole vastausta siihen yksinkertaiseen kysymykseen, miten lihavuus aiheuttaa kakkostyypin diabetesta. Samat tekijät eri ihmisissä eivät aiheuta diabetesta. Toisin sanoen, lihavuus yksinään ei riitä aiheuttajaksi. Sadasta lihavaksi luokitellusta ihmisestä tilastollisesti vain 18 kehittää kakkostyypin diabeteksen. Selvästi jokin muu kuin vain ylimääräinen paino aiheuttaa diabeteksen puhkeamisen, sillä 82 ihmistä näistä ei diabetesta saa.


Painonnousu on todellisuudessa kakkostyypin diabeteksen varhainen oire. Tämä ei tarkoita, että kehon rasvavarastot eivät ollenkaan vaikuttaisi, mutta sen suhde diabetekseen näyttäisi olevan itseään ruokkiva. Kakkostyypin diabeteksen aiheuttamat korkeat insuliinitasot johtavat painonnousuun, ja suuri määrä vatsarasvaa lisää insuliiniresistenssiä, mikä pahentaa diabetesta.


Lyhyellä tähtäimellä painonpudotus on todella tehokasta parantamaan verensokerin hallintaa. Vuonna 1995 tehty analyysi tutkimuksista osoitti, että alun parannuksia verensokerissa seurasi tilanteen pahentuminen ja paluu takaisin vanhoihin arvoihin 6–18 kuukautta hoidon jälkeen, silloinkin kun painonpudotus kyettiin ylläpitämään!


Lihavuusleikkaus taas näyttää kääntävän diabeteksen jo muutamassa päivässä. Tämä antaa viitteen siihen suuntaan, että kyse ei ole painosta vaan jostain muusta tekijästä kuten esim. muutoksista suolistohormonien erityksessä tai siitä, että ihminen syö vähemmän.


Vaikka paino vaikuttaakin kakkostyypin diabetekseen lukuisat tutkimukset osoittavat, että kakkostyypin diabetes voi kohentua tai kokonaan parantua ravinnon tai aktiivisuuden muutoksilla silloinkin, kun paino ei ole pudonnut kuin vähän jos ollenkaan.


Parempi syöminen ja liikunnan lisääminen ovat paljon, paljon tehokkaampia keinoja niin hoitoon kuin ennaltaehkäisyyn kuin painonpudotus!


On huomautettava, että lihavat kakkostyypin diabeetikot elävät pidempään kuin laihat, mikä viittaa samaan asiaan kuin korkean verenpaineen kanssa. Eli nämä sairaudet ovat vähemmän ongelmallisia isossa kehossa elävälle.


Miksi ihmeessä siis hoidoksi suositellaan painonpudotusta? Elintapojen muuttaminen on paljon kannattavampaa, todistetusti.

Jos laihtuminen muka parantaa terveyttä, miksi rasvaimu ei?


Rasvaimu ei paranna terveyttä. Painonpudotuksesta huolimatta metaboliset prosessit eivät kohene.


Paastosokeri, insuliinitasot ja -sensitiivisyys pysyvät samoina. Tämä viittaa vahvasti siihen, että ongelma ei ole kehon painossa. Kaiken lisäksi rasvaimun kautta poistettu rasva palaa takaisin kehon painotermostaatin takia, asettuen yleensä eri paikkaan kuin mistä se poistettiin.


Kirjoitin tästä mekanismista eli biologisesta normaalipainosta täällä.


Ovatko lihavat sairaampia? – lihavuusparadoksi


Ylipainoisilla ja lihavilla diagnosoidaan normaalipainoisia todennäköisemmin useampia sairauksia, kuten diabetesta ja sydän- ja verisuonisairauksia. Linkki ylipainoon ja lihavuuteen on selvä. Mutta sekään ei ole täydellinen linkki.


Luulisi, että kun ylipaino ja lihavuus ovat merkittävästi yleistyneet, niin olisivat myös nämä sairaudet? Mutta näin ei ole käynyt! Diabeteksen esiintyvyys nousi yhdeksästä 11:a prosenttiin. Lihavuuden vakavimpina seurauksina pidetyt sydän- ja verisuonisairaudet taas laskivat 12:sta 11:a prosenttiin.


Lihavuuden ja syövän välistä yhteyttä on suuresti liioiteltu. Jotkin tietyt syövät saattavat olla yhteydessä lihavuuteen ja rasvakudos voi vaikuttaa syöpään. On silti päivänselvää, että yhteyttä on liioiteltu ja siitä on annettu virheellinen kuva.


Kaiken kukkuraksi ylipainoisilla ja lihavilla saattaa olla normaalipainoisia paremmat ennusteet, kun sairaus on puhjennut. Tämä on todistettu seuraavissa sairauksissa: sydän- ja verisuonitaudit, aivoinfarkti, diabetes, munuaistauti, keuhkoahtaumatauti, nivelreuma, keuhkokuume ja jopa pitkälle edenneet keuhko- ja eturauhassyövät. Koska tämä kaava on löydetty niin usein sille on annettu nimi: lihavuusparadoksi. Tähän asti meillä on vain arvailuja siitä, miksi näin on.


Sen näyttäminen toteen, että lihavuus on syy näille sairauksille on vaikeaa. Itse asiassa ei ole yhtäkään tutkimusta, joka näyttäisi toteen, että lihavuus aiheuttaa terveysongelmia eikä yhtäkään tutkimusta, että lihavuus toisi terveysetuja. Reiluuden nimissä on sanottava, ettei ole siis yhtään tutkimusta, että lihavuus aiheuttaisi paremman ennusteen sairauksille.


“Syy” (kausaatio) on tässä avainsana. Sen näyttäminen toteen, että lihavuus aiheuttaisi tiettyjä sairauksia, vaatisi satunnaistetun vertailukokeen. Ihmiset pitäisi siis voida satunnaisesti määrätä olemaan lihavia, ja toiset taas ei-lihavia. Ilman tätä tutkijat eivät voi tehdä loppupäätelmiä siitä, mitä lihavuus aiheuttaa tai ei aiheuta. Tämä ei tietenkään ole mahdollista, tai eettistä, ihmisillä. Osan pitäisi lihoa lihaviksi (mikä ei ole edes kaikilla mahdollista), osan laihtua normaalipainoisiksi (ei ainakaan ole mahdollista) ja pitäisi vielä ylläpitää nämä tilat loppuelämän ajan! Mahdotonta. Puhumattakaan siitä, miten eri tilanteissa lihoneet ja laihtuneet olisivat biologisesti.


Paremman puutteessa paras tapa tutkia asiaa on tutkia, parantaako laihtuminen terveyttä. Kuolleisuutta ei ole tutkimuksissa mitattu, sen sijaan monessa mitattiin verenpainetta, triglyseridejä, kolesterolia ja veren glukoosiarvoja.


Mitä tapahtui ihmisille, jotka onnistuivat ylläpitämään laihdutustuloksiaan? Näiden mittareiden perusteella laihtuminen ei parantanut heidän terveyttään.


On pienempi todennäköisyys, että lihava liikkuu kuin että ei-lihava liikkuu. Joten, jos lihava sairastuu on mahdoton sanoa, johtuuko sairastuminen painosta vai liikkumattomuudesta. Liikunnan terveyshyödyt eivät vaadi hoikkuutta joten on järkeenkäypää, että terveydellä on enemmän tekemistä kuntosi kanssa kuin painosi kanssa.

Voinko laihtua pysyvästi?


Biologinen normaalipainosi on painoalue, ei tietty lukema. Se tarkoittaa, että monet pystyvät laihtumaan tämän painoalueen sisällä ilman, että kehon biologia alkaa taistella vastaan. Tämä onnistuu yleensä elämäntapojen muuttamisen ja laadun parantamisen sivutuotteena. Vaikka moni lihava söisi vuosikausia pelkkää parsakaalia ja broileria, hän pysyisi silti lihavana. Useimmat kehot olisivat silti suurempia kuin mitä kulttuurimme haluaa niiden olevan. Kirjoitin biologisesta normaalipainosta täällä.


Sitten on niitä harvoja, jotka onnistuvat ylläpitämään suuren painonpudotuksen.


Unholaan jäävät kaikki epäonnistuneet ja keskitytään vain niihin todella harvoihin “onnistujiin”. Välittämättä siitä, miten he onnistuivat. Osa on terveillä tavoilla laihtunut, osa taas kärsii syömishäiriöstä tai jaksaa vuosia noudattaa tiukkaa kuria. Yksi asia tulee aina esiin: kaikki haluavat tietää salaisuuden, miten hän onnistui! Laihdutusteollisuus elää näistä harvinaisista tarinoista, jotka puhuttelevat epätoivoamme ja tarvetta uskoa. Olemme höynäytykselle alttiita, täyden hyväksikäytön uhreja. Mikä jää sanomatta on: jos et onnistu niin kuin Petri, se on sinun oma syysi!


Suomessa tällaista ei taida olla, mutta Yhdysvalloissa on laihduttaneille jopa oma rekisterinsä, National Weight Control Registry. Muutama tutkija perusti rekisterin, koska he halusivat epätoivoisesti todistaa, että pysyvä painonpudotus on mahdollista.


Rekisteri on varmasti tavoittanut sen pienen vähemmistön onnistuneista painonpudottajista. Yksi tutkimuskatsaus teki kuitenkin laskelmia, että rekisterin tutkijat “todistivat 0,001 prosentin ‘onnistumisasteen’, mikä ei ole lähelläkään sitä synkkää viiden prosentin arviota, jota tieteellisessä kirjallisuudessa siteerataan.”


Rekisterin data ei edes tarkoita pitkän tähtäimen onnistujia: se sisältää yksilöitä, jotka ovat ylläpitäneet 13 kilon painonpudotusta vuoden tai pidempään. Tutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa kiloista tulee takaisin noin kahden ensimmäisen vuoden aikana, ja viiden vuoden kohdalla kaikki kilot ovat tulleet takaisin. Osa rekisterissä olevista ei ole edes päässyt näiden vaaranpaikkojen yli. Ja tästäkin eliittiryhmästä 72 % on kerryttämässä painoa takaisin.


Laihdutustuloksen ylläpitämiseksi rekisterissä oleva keskivertonainen noudattaa tiukkoja ruokailusääntöjä, syö 1306 kcal päivässä ja harrastaa 60–90 minuuttia keskirankkaa tai rankkaa liikuntaa päivässä. Jos tämä ei kuulosta syömishäiriöltä niin mikä sitten? Kuinka kovilla keho ja mieli on?


Lopuksi


Pysyvä, huomattava laihtuminen ei vain ole fysiologisesti mahdollista suurelle osalle ihmisistä, vaikka kuinka haluamme uskoa niitä harvoja onnistujia.


Sen sijaan, että ahdistuisimme ylipainosta tai lihavuudesta voisimmeko keskittyä siihen, miten lisätä hyvinvointia luovia tapoja elämään? Mitä jos tukisit sitä kehoa, mikä sinulla nyt on?



Lähteet:

Bacon, Linda: Health At Every Size: The Surprising Truth About Your Weight. BenBella Books, 2010.

Borg, Patrik: Tunne syöminen - Syö intuitiivisesti, saavuta tuloksia. Gummerus, 2017.

Lavie, Carl J.; Loberg, Kristin: The Obesity Paradox: when thinner means sicker and heavier means healthier. Scribe Publications Pty Ltd, 2014.

Mann, Traci: Secrets From the Eating Lab: The Science of Weight Loss, the Myth of Willpower, and Why You Should Never Diet Again. Harper Wave, 2017.

Thomas, Laura: Just eat it. How intuitive eating can help you get your shit together around food. Blue bird UK, 2019.

© 2023 Health coach Heidi Sahlstedt.